Ensimmäiset Kulttuuritupsahdukset on valittu!

Kulttuurin unelmavuoden Kulttuuritupsahdusten ensimmäisellä hakukierroksella hakemuksia saapui kaiken kaikkiaan 22 kappaletta, joista on nyt valittu ensimmäiset toteutettavat tupsahdukset. Kulttuurin ja taiteen kirjo hakemuksissa oli erittäin laaja. Hakijoista löytyi muun muassa sirkustaiteen, tanssin, sanataiteen ja musiikin ammattilaisia.  

Valinnoissa arvioitiin sisällön soveltuvuutta, kiinnostavuutta, toteuttajan ammattimaisuutta ja aiempia referenssejä sekä toteutuksen edellytysten täyttymistä. Hakemukset pisteytettiin arviointikriteereiden perusteella ja pisteytyksellä valikoituvat toteutettavat tupsahdukset. Ensimmäisellä hakukierroksella toteutettavaksi valittiin kaiken kaikkiaan 12 Kulttuuritupsahdusta. Valittujen joukossa on niin tapahtumia, esityksiä kuin osallistavia työpajoja.  

 

Ensimmäisessä haussa valittiin seuraavat Kulttuuritupsahdukset: 

Nukketeatteri Reaktori: Omanlainen peilikuva 

Tukipolku ky: Matka omaan naiseuteen voimauttavan valokuvauksen keinoin 

Kulttuuriyhdistys Korppi ry: Keskiaikahahmopaja 

Lea Suopelto: Runokohtaamisia asiakastapahtuman rajapinnassa 

Hattu ry: Klovnitohtorin paluuvierailu Mikkelin keskussairaalaan 

Mikkelin rullalautailijat ry: Kulttuuriluolan skeittikoulu lapsille ja nuorille 

La Carmencita: You are not connected –tanssiesitys 

Anna-Katri Hänninen ja Mari Saravo: Jäätävää taidetta 

Pikku ketun sirkus: Sinä olet sirkustähti-workshopsarja kylille 

Ohjelmapalvelu Heleä: Talven taikaa – jousikvartetti Heleä ja Lauri Ronimus 

Laulumo: Seniorien hahmokaraoke 

Lasten kulttuurikeskus Vekkula: Kuin lapsena ennen-konsertit 

 

–  Ilahduttavasti taiteen ja kulttuurin tekijät ovat tarttuneet Kulttuuritupsahdukseen mahdollisuutena tuoda omaa osaamistaan esille ja tarjota kaupunkilaisille uusia elämyksiä, iloitsee hankepäällikkö Jatta Juhola ja jatkaa: – Hakemuksissa näkyy kulttuurialan moninaisuus ja sitä tietysti on pyritty pitämään esillä myös valinnoissa. Olen tosi tyytyväinen ja onnellinen ensimmäisen hakukierroksen tuloksesta! 

Nyt valitut Kulttuuritupsahdukset toteutetaan tammi-maaliskuun aikana. Lisätietoja näistä tupsahduksista, sisällöistä ja ajankohdista tulee heti vuoden vaihteen jälkeen. Kulttuuritupsahduksia haetaan neljä kertaa hankkeen aikana ja seuraava haku on helmikuussa 2022. Silloin valitaan tupsahdukset huhti-kesäkuulle.  

Kulttuuritupsahdukset ovat luovan alan toimijoiden taide- ja kulttuurialan sisältöjä, jotka valitaan hakemusten perusteella ja toteutetaan ostopalveluna. Nimensä mukaisesti tupsahdus on kuin pieni, ehkä yllättäväkin vierailu tai kohtaaminen, jonka tavoitteena on tehdä taidetta ja kulttuuria tutuksi. Kulttuuritupsahdukset ovat kokijalleen maksuttomia.