Viikon 21 kulttuurivinkit

Uusi viikko ja uudet kujeet sekä tietenkin viikon kulttuurivinkit!

Tiistaina 24.5. klo 18 järjestetään viimeinen Kielletty! -klubi Mikkelin teatterin teatteriklubilla. Klubin teemana on musiikki. Muusikko Jaakko Pitkänen kertoo ”kielletyistä” lauluista sanoin, esimerkein ja tietenkin musiikin itsensä kautta. Klubille on vapaa pääsy!

*****

Keskiviikkona 25.5. Mikkelin torille ilmestyy pitkät pöydät. Päivällä koululaiset ruokailevat torilla mutta illalla kenellä tahansa on mahdollisuus tulla ruokailemaan yhdessä pitkien pöytien ääreen, taivasalle. Periaate on sama kuin Illallinen taivaan alla-konseptissa: kuka vain voi saapua omien ruokiensa kera ruokailemaan yhteisen pöydän ääreen. Ruuan voi hankkia paikallisesta ravintolasta, torikauppiailta tai pakata kotona oman piknik-korin. Ruokailemaan voi saapua klo 18-21.

*****

Viikonlopun aikana 27.-29.5. Tanssikoulu La Carmencitan ikkunassa nähdään valokuvaaja ja kuvataiteilija Sami Funken tilateos, jossa on esillä videoteokset Joutsentanssi & Etelä-Savo Road trip. Esitykset pyörivät luuppina klo 18-23. Joutsentanssi video on kuvattu kesällä 2020. Teoksessa nuoret, vielä hieman harmaat joutsenet olivat päivälevolla rannan lähellä olevalla nurmikolla ja kun alkoivat heräämään ja lähtivät tämän jälkeen pikkuhiljaa taapertamaan kohti järveä. Etelä-Savo Road trip on kuvattu kevään 2022 aikana eri puolilla Etelä-Savoa Funken kuvausmatkoilla. Teoksessa on dokumentaristinen, joskin hieman myös humoristinen tapa tuoda pikaesityksenä eri paikkoja ja alueita esille.

*****

Lääninhallituksen lasikoissa on nähtävillä toukokuun loppuun saakka kaksi näyttelyä. Kävelykadun puoleisesta lasikosta löytyy Anne Mäkeläisen Luova amatsoni -näyttely. Luova Amatsoni-näyttely on inspiroitunut luonnosta, ikiaikaisen mystisistä 6000-4500 vuotta vanhoista Astuvansalmen kalliomaalauksista ja mahtavasta Saimaasta. Kaupungintalon puoleisesta lasikosta löytyy Päivi Uotilan Hiljaisten musiikkia II -näyttely. Näyttely on jatkoa teemalle, jonka ensimmäinen osa oli näytteillä Mikkelin valokuvakeskuksessa vuonna 2018. Ajatuksena on tehdä näkyväksi hämähäkkien ja hyönteisten, perhosten ja kasvien “ääni” visuaalisena musiikkina.