Viikon 40 kulttuurivinkit

Mainiota alkanutta lokakuuta! 

Tiesitkös tätä lokakuusta? Jo vanha kansa on pitänyt lokakuun säätä vähän kurjana kuten kuun nimestä ”loka-”, ja sen muunnelmista ”lika-” ja ”ruojakuu” näkyy. Kekrin lisäksi lokakuussa on myös vietetty ”oravan päivää”. Talviturkissaan metsästetty orava oli paljon arvokkaampi kuin kesäturkkinen orava ja siksi metsästyskauden alkua säännösteltiin jo vanhastaan. 

Sitten hyppäämme kulttuurihistoriasta kulttuurivinkkeihin! 

Mikkelin Taidemuseossa on avautunut Hinni Huttusen Another Real Sphere -näyttely. Näyttelyä pääsee katsomaan tällä viikolla ke-su. Keskiviikkona on mahdollisuus tutustua näyttelyyn taiteilijan itsensä johdolla museon taiteilijatapaamisessa klo 14-15. Tapaamisen aikana Hinni Huttunen kertoo taiteestaan ja näyttelynsä teoksista. Tapaaminen sisältyy taidemuseon pääsymaksun hintaan. Museon aukioloajat löytyvät Mikkelin kaupungin nettisivuilta

*****

Torstaina 6.10. klo 19 DOMissa raikaa jazz, kun Suomen Jazzliiton Jazzup! -kiertue rantautuu Mikkeliin. Esiintymässä on Suomen mielenkiintoisimmat jazzmuusikot, jotka soittavat luonnon inspiroimia säveliä. Ohjelmassa kuullaan puupuhaltaja Max Zengerin ja pianisti Riitta Paakin uutta jazzmusiikkia, jonka koukuttavat rytmit ja puhuttelevat melodiat vievät kuulijat matkalle mieltensä kauniisiin maisemiin ja luonnonläheisiin muistoihin. Rumpalina Jazzupissa on vuoden 2021 Yrjö-palkinnon saanut rumpali-säveltäjä Mikko Hassinen ja bassossa nuoremman sukupolven mm. Peela ja Arppa yhtyeistä tuttu Antti Ahoniemi.  

Vapaa pääsy!Konsertti on osa Suomen Jazzliiton hiilineutraali kiertuemalli -hanketta, jossa selvitetään kotimaisen elävän musiikin ilmastovaikutukset ja kehitetään Jazzliiton omaa kiertuetoimintaa kestävämmäksi.  

Lisätiedot Facebook eventistä

*****

Lauantaina 8.10. järjestetään ”Tuukkalan tuhat vuotta” Tuukkalan kalmistolöydöistä muinaispuvuiksi -seminaari. Seminaari järjestetään Uutta Elämää Groupin auditoriossa (Raviradantie 8-10, entinen Esedu) klo 10-14.  

Seminaarissa kuullaan Mikkelin alueen ja muinaisupukujen historiasta. Luennoimassa ovat käsityömestari Mervi Pasanen ja kotiseutuneuvos Helena Partanen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.  

Tapahtuman löydät Facebookista