Marraskuun kulttuurikahvilassa luvassa musiikkia ja käsityöaktivismia

Kirjaston ja Kulttuurin unelmavuoden kulttuurikahvila järjestetään torstaina 10.11. klo 14-18 kirjaston yläaulassa.

Kulttuurikahvila-toiminta käynnistettiin maaliskuussa Kulttuurin unelmavuosi 2022 -hankkeen ja Mikkelin pääkirjaston yhteistyönä. Kulttuuria ja kahvia on tarjolla säännöllisesti kerran kuussa, koko vuoden ajan pois lukien kesäkuukaudet.

Kulttuurikahvila tarjoaa ihmisille mahdollisuuden nauttia paikallisten kulttuurin ja taiteen tekijöiden esityksistä ja tuotoksista lämpimän kahvikupposen äärellä. Marraskuun kahvilassa kuullaan aimo annos musiikkia. Esiintymässä ovat Lauri Ronimus ja Juha Lindhbohm. He esittävät musiikkia laulun, pianon ja trumpetin voimin yhden setin verran heti kahvilan alussa. Myöhemmin kuullaan Pauliina Hintsasen laulua, Jendren Prusakin pianon säestämänä. He esiintyvät kahvilan loppupuolella kahden setin verran. Musiikin lomassa voi osallistua Kirjastosta kansanvallan kohtaamispaikka -hankkeen käsityöaktivismipajaan, #jalanjälkeni. Pajassa pohditaan mikä on oma jalanjälki ja kirjaillaan kankaalle ajatukset, jotka vievät kohti luontoa, eläimiä ja ihmisiä kunnioittavaa maailmaa. Hanke tarjoaa tarvikepaketin 14:lle ensimmäiselle, myös omat kirjontavälineet voi ottaa mukaan.

Kahvila toiminnasta vastaa Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry.

Kulttuurikahvilan tavoitteena on rikastuttaa kirjaston tapahtumatarjontaa sekä tarjota matalankynnyksen kulttuurikokemuksia. Se on tarkoitus juurruttaa osaksi kirjaston toimintaa myös Kulttuurin unelmavuoden jälkeen.

Kulttuurikahvilaan on vapaa pääsy. Kahvilan tuotteet ovat omakustanteiset. Maksutapoina käteinen ja korttimaksu.

Seuraava ja samalla vuoden viimeinen kulttuurikahvila järjestetään 8.12.

Aikataulu:

klo 14-18 Käsityöaktivismipaja #jalanjälkeni

klo 14.30 musiikkia: Lauri Ronimus ja Juha Lindhbohm

klo 16 & 17 musiikkia Pauliina Hintsanen ja Jendrek Prusak