Equal Art Mikkeli -tapahtuma käynnistyy joulukuun alussa

Vammaisten henkilöiden taidetta tuodaan esiin Equal Art Mikkeli -tapahtumakokonaisuudella
2.-16.12.2022.

Equal Art Mikkeli nimi kuvastaa muun muassa tavoitetta yhdenvertaisuuteen
taiteessa kaikkien ryhmien välillä. Tapahtuma halutaan järjestää tunnistaen taiteen ja kulttuurin
hyvinvointivaikutukset. Tutkimuksen mukaan taide ja kulttuuri edistävät terveyttä, hyvinvointia ja
osallisuutta. Taide koskettaa, avaa uusia näkökulmia ja lähentää ihmisiä, niin taiteen tekijöitä kuin
kokijoita. Ohjelmaa on kaikenikäisille eri teemoilla, eri puolilla kaupunkia. Tapahtumat ovat
maksuttomia ja kaikille avoimia. Equal Art Mikkeli järjestetään osana Kulttuurin unelmavuotta ja
sen toteutuksesta vastaa Volat oy.

Tapahtumien sarja käynnistyy perjantaina 2.12. Stellan tähtitorilla järjestettävän Etelä-Savon
Kehitysvammaisten Tukipiiri ry:n vaikuttajatapahtuman yhteydessä klo 12.00 kun Etelä-Savon
tanssiopiston kymmenhenkinen tanssiryhmää valtaa lavan. Esitys kestää noin 10 minuuttia.

Mikkelin pääkirjaston Mikkeli-salissa on tänä vuonna edesmenneen Savonlinnalaisen taiteilijan
Nina Leppäsen taidenäyttely. Näyttely on avoinna 2.- 16.12 kirjaston aukioloaikojen mukaan.
Näyttelyn on kuratoinut Riitta Moisander. Mikkeli-sali sijaitsee pääkirjaston yläkerrassa. Kirjaston
yläkertaan pääsee portaita pitkin sekä hissillä. Yläkerrassa on wc.

Perjantaina 2.12. järjestetään klo 17-19 välisenä aikana Valotaidetyöpaja. Valaistussuunnitteluun ja
esteettömyyteen erikoistunut sisustusarkkitehti Sirpa Laitinen ohjaa valotaidetyöpajan Mikkelin
pääkirjaston ja kaupungintalon välisessä puistossa, Raatihuoneenkatu 8. Työpajassa on mukana
tulkki, joka käyttää tukiviittomia. Paikka on ulkotila ja suhteellisen esteetön. Wc tilat löytyvät
kirjastolta, joka on avoinna klo 18.00 asti, sekä kaupungin virastotalolta. Myös Kahvila Pormestari
palvelee työpajan ajan klo 17-19, jonne voi välillä poiketa juomaan lämmintä. Työpajaan voi
osallistua joustavasti oman aikataulun mukaan ja työpaja sopii kaikenikäisille.

Sunnuntaina 4.12. klo 16.30 Kulttuuritila 22:n lavan ottaa haltuun Räpduo Cepan Maailma. Kulttuuritila 22 on esteetön ja noudattaa
turvallisen tilan periaatteita. Kulttuuritila 22, Maaherrankatu 22.

Maanantaina 5.12. Vanhalla Sotkulla voi tutustua teatteriharrastukseen. Remppateatterin
harjoitusten avoimet ovet klo 18 -19. Sotkun sisäpihalla on luiska, josta pääsee pyörätuolilla sisään
ja aulassa on inva wc. Vanha Sotku, Jääkärinkatu 9.

Keskiviikkona 7.12. klo 17-20 teatteriravintola ILOssa järjestetään ILOinen yhteislaulu ja karaokeilta. Illan
juontajana toimii Laulumon Pauliina Hintsanen. Teatteriravintola ILO sijaitsee katutason
alapuolella. TIlaan pääsee portaita pitkin sekä inva-hissillä. Ravintolassa on Inva-wc.
Teatteriravintola ILO, Hallituskatu 7.

Torstaina 8.12. klo 14-18 Mikkelin pääkirjaston yläaulassa on joulukuun Kulttuurikahvila, jossa
ohjelmassa keramiikkapaja Paula Ruuttusen johdolla klo 14-16 sekä tuolitanssityöpajoja Etelä-Savon
Liikunnan Mari Kurtin ohjauksessa klo 14.30 ja 15.30. Paikalla on myös Nina Leppäsen taidenäyttelystä kertomassa
Ninan äiti Kaija Leppänen ja taidekuraattori Riitta Moisander koko kahvilan ajan. Ohjelmassa on myös musiikkia EmmaJulialta klo 16 ja 17 sekä sarjakuvatyöpaja. Paikan päällä on viittomakielen tulkki koko tapahtuman ajan. Kirjaston yläkertaan pääsee portaita pitkin, sekä hissillä. Yläkerrassa on wc. Mikkelin pääkirjasto, Raatihuoneenkatu 6.

Aikataulu:

klo 14.30 ja 15.30 Tuolitanssipaja, Esli/Mari Kurtti

klo 14-16 keramiikkatyöpaja, Paula Ruuttunen

klo 16 ja 17 musiikkia, EmmaJulia

klo 14-18 Nina Leppäsen näyttelyn esittely (Kaija Leppänen ja Riitta Moisander) ja Äänet kuuluviin -sarjakuvapaja (Venla Kainulainen)

Loppuviikosta 8-9.12 Kulttuurin unelmavuosi järjestää kuvailutulkkauskoulutuksen.
Kaksipäiväisessä koulutuksessa osallistujat oppivat kuvailutulkkauksen perusteet. Koulutuksen
käynyt pystyy toimimaan näkövammaisen henkilön kuvailutulkkina erilaisissa tapahtumissa,
näyttelyissä ja teatterissa. Koulutuspäivien sisältö liittyy vahvasti juuri erilaisten
kulttuuritapahtumien tulkkaukseen. Koulutus on täynnä.

Perjantaina 9.12. Kulttuuritila 22:ssa nähdään Silja Ruonalan
esitys ”Valas lammessa” -esitys klo 15. Valas Lammessa on esitystrilogia ja taiteellinen tutkimusprosessi, joka tutkii kuuron
esiintyjän suhdetta näyttämöön. Esitys tarkastelee esiintyjän henkilökohtaista kokemusta
enemmistöön sulautumisesta niin omana itsenään, taiteilijana kuin vähemmistön edustajanakin. HUOM! Esitys on siirtynyt perjantaille.

Lauantaina 10.12. klo 10.30 Taidemuseolla Kuvailutulkattu näyttelykierros kuvataiteilija Hanna
Vahvaselän johdolla. Taidemuseo sijaitsee kauppakeskus Akselin yläkerrassa, jonne pääsee sekä
rullaportailla, että hissillä. Taidemuseon yhteydestä löytyy Inva-wc. Mikkelin taidemuseo,
Kauppakeskus Akseli, Maaherrankatu 18-20, 2.krs.

 

Seuraa tiedottamista / koko ohjelma nähtävissä:
Facebook