Totuttuun tapaan Mikkeli on tälläkin viikolla täynnä tapahtumia.
Viikon kulttuurivinkkimme, olkaa hyvät:
Ristiinan uudessa kirjastossa on nähtävillä kuvataiteilija Anne Mäkeläisen Saimaa Suuri Innoittaja-näyttely. Astuvansalmen Amatsonista tutun Mäkeläisen näyttely on avoinna 3.11. saakka, aina kirjaston aukioloaikoina ma ja to klo 13-19 ja ti, ke ja pe klo 10-16.
*****
Perjantaina 21.10. Mikaelissa virtaa nuori energia, kun nuorison Syysbreikki-tapahtuma starttaa! Mikaelin ovet avautuvat klo 17 ja luvassa on erilaisia aktiviteetteja, työpajoja ja toimintaa nuorille paikallisten yhdistysten, seurojen ja muiden organisaatioiden tarjoamana. Esiintymässä nähdään paikallisia nuoria ja nuorisoryhmiä. Luvassa on ainakin tanssia, musiikkia ja teatteria. Tapahtuman päättää artisti Iben keikka klo 21 alkaen. Tapahtumaan ja keikalle on vapaa pääsy. Keikalle otetaan 500 ensimmäistä. Lisätiedot Mikaelin sivuilta
*****
Samaan aikaan Syysbreikin kanssa syttyy Valonlammen valot! Perjantaina ja lauantaina valaistuna on Mikaeli ja Pankalammen ympäristöä. Sunnuntaista eteenpäin Mikaeli hehkuu valoa, kunnes 28.10. valo levittäytyy myös kaupunkiin valaisten Museoiden yön kohteita. Tänä viikonloppuna nähtävillä on Mikaelin ulkopinnalla Jääluola-valoinstallaatio, Vuodenajat-valoinstallaatio sekä Just Dance-videoteos. Pankalammen ympäristössä taas nähdään Yhteinen planeettamme-, Tulen virta-, Viidakko- ja Sateenkaari-valoteokset. Teokset lukuun ottamatta Just dancea ja Yhteistä planeettaa ovat perjantain lisäksi ihasteltavissa myös lauantaina. Lisätietoja löydät Facebook-tapahtumasta tai nettisivuiltamme
*****
Lauantaina 22.10. Kulttuuritila 22:ssa nähdään Säädyttömiä kuvia tulvillaa olevien ruumiden yllä -tanssiteos. Teos on kahden esiintyjän ruumiillinen näyttämöteos, joka hyödyntää tanssin ja teatterin keinoja ja ajattelua. Esiintymässä ovat Veera Kopsala ja Siiri Kortelainen. Kesto noin 45 min. Esitys sisältää alastomuutta. Esitykseen on vapaa pääsy ja paikan voi varata etukäteen Kulttuuritila 22:n nettisivuilta